sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tuulinen päivä raksalla

Käytiin tänään taas siivoilemassa ja maalailemassa raksalla. Kodinhoitohuoneen ja teknisentilan ovien päälle oli tullut katos ja saunaosaston päälle kattotuolit. Autotallissa on tehty lattiavalut.






Aurinkoinen mutta tuulinen päivä. Sisälläkin tuuli niin että hiekka pöllysi. :)


torstai 21. toukokuuta 2015

Toinen kerros

Jes, kun kantavat seinät ja rakenteet saatiin valmiiksi, oli välipohjan vuoro. Sitten nostettiin viimein yläkerran seinät pystyyn! Kattotuolitkin saatiin tänään paikalleen. :)





Meidän iloinen mannekiini :)



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Mennään herättämään peikot

Tehtiin pikkutytön kanssa pienimuotoinen kevätretki meidän ja naapurin välissä kulkevalle vanhalle tielle. Se ei ole enää käytössä ja on alkanut kasvaa umpeen. Tyttö pyysi minua mukaan herättämään peikot, niitä kuulemma asuu siellä pusikossa. :)



Tuolla ne nukkuu!!


Ei pelottanut yhtään!

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Maalailua

Kävimme tänään raksalla taas siivoilemassa ja mies maalasi muutamat räystäslaudat. Otimme koirulinkin mukaan tutkimaan tulevan kodin nurkkia. Yläkertaa kannattava teräspalkki oli saatu paikalleen. Kantavia seiniä oli rakennettu. Aina jotain pientä edistystä löytyy. :)









Ihmettelin että mitäs ihmettä tuolta hiekasta ja savesta puskee, mutta lupiiniahan se. Jännän väriset lehdet.



Laattavalinnat

Ajattelin vilauttaa täällä valitsemiamme laattoja. Kuvissa on vähän väärän kokoiset laatat, nuo harmaat tulevat 60x60 kokoisena, valkoinen on juuri tuota 30x60. Laatat tulee Laattapisteestä, vaaleanharmaa laatta on nimeltään Statale Grigio Cemento ja tumman harmaa Statale Nero Carbone, valkoinen oli joku valkoinen peruslaatta. :) Harmaissa laatoissa on kiva betonimainen pinta. Vaaleampaa tulee eteistilaan, päävessaan ja yläkerran kylppäriin, tummempaa kodinhoitohuoneeseen, pikkuvessaan ja saunan kylppäriin. Valkoista tulee vessoihin ja yläkerran kylppäriin. Alakerran kylppärin lattia ja seinä tulee kaikki samaa 60x60 tumman harmaata laattaa.

Statale Nero Carbone

Statale Grigio Cemento

Tässä kuvassa näkyy sävyero parhaiten, tumma laatta on aikas tumma.


Olemme pohtineet taas pihasuunnitelmaa. Pian pitäisi tuoda taas maata pihaan ja olisi hyvä tietää hiukan mihin sitä tarvitaan. Tuo alla oleva kuva ei ole mikään lopullinen vielä. Suunnitelmia ovat saaneet piirtää kaikki perheenjäsenet ja koitamme yhdistellä niistä parhaat ideat toimivaksi kokonaisuudeksi. :)


torstai 14. toukokuuta 2015

Siivouspäivä

Toissapäivänä olimme raksalla siivoilemassa. Samalla napsin tietysti kuvia. Olohuoneen korkeat seinäelementit oli saatu pystyyn. Aukkoihin tulee Schücon ikkunat ja liukuovisysteemi.








maanantai 11. toukokuuta 2015

Taloa pukkaa

No niin, tänään vihdosta viimein alkoi talo nousta. Viime viikko meni tallin parissa, kattoa laittaessa ja muuta. Olenko vähän kärsimätön, voipi olla. Joskus hävettää ajella tontin ohi kun miehet on töissä. :) Tänään oli pakko tietysti kuvata mitä tapahtuu. Ja on siellä varmaan tapahtunut tuon jälkeenkin vielä paljon. Saa varmaan harva se päivä tällä viikolla taas pörrätä tontin kulmilla... ;)



Mitäs ovia tähän tulee, poika kyselee. No siihen tulee kodinhoitohuoneen ja teknisentilan ovet. Suunnitelmissamme oli että saunaosasto ja keittiön ulkoneva osa maalattaisiin tumman harmaalla, mutta nyt kun näkee nuo valkoisella pohjamaalilla, niin taitaa ne valkoiseksi jäädäkin. On se vaan hieno. :) Aika kiva on myös tuo leveämpi lauta.



Keittiön ovi terassille


Ruokailutilan kaksoisikkunat ja keittiö



Ja tähän tulee pääovi <3

Ihan tippa linssissä onnesta soikeana olen ollut. Kuinka sitä naisihminen näin rakennusjutuista herkistyykään. No oma koti ja niin pois päin. Ikioma. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...