sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pullapäivä

Sain tänään päähänpiston tehdä pullia, sitä ei kauhean usein tapahdu! :) Tein vanilja-valkosuklaa sydänpullia, nämä sopisivat vaikka synttäreille tai ystävänpäivään.


Täytteessä oli siis voita, sokeria, vaniljasokeria ja kaupasta löysin leivontaan tarkoitettuja valkosuklaahippuja, joita ropsaisin myös mukaan. Ei tullut yhtään ällömakeaa, kun määrä oli aika vähäinen.


Sydämenmuotoisia pullista tuli, kun rullasi molemmat sivut ja pellillä muotoili alaosan nipistämällä kolmioksi. 



perjantai 24. lokakuuta 2014

Lastenhuoneen suunnittelu(hko)a

Meidän kuopuksemme, kaksi vuotta täyttänyt tyttönen, on raukka joutunut tähän saakka asustamaan meidän vanhempien huoneessa. Ja joutuu kyllä vastedeskin, kunnes pääsemme uuteen kotiin. Siksipä onkin ihanaa mielessään pohtia ja suunnitella hänelle ikiomaa huonetta. Minusta hänen persoonaansa sopisivat kirkkaat ja iloiset värit. Pinterestissä olen keräillyt joitain kuvia jotka miellyttävät silmää.



 


Kuvat Pinterestistä.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Hyvää pataa

Ilmojen kylmeneminen saa minussa esiin rakkauden pataruokia kohtaan. Lämmin pitkään hautunut lihapata on aivan ihanaa kun ulkonaa sataa tai tuiskuaa. Eilen tein lihajuurespataa, jota maustoin äitini unkarista tuoliaisena tuomalla paprikamausteella.


Padassa oli karjalanpaistilihoja kaksi paketillista, porkkanaa, punajuurta ja lanttua. Mausteina oli paprikatahnan lisäksi kapriksia, auramurua ja yrttejä. Yrtit oli terassilaatikossa vielä ihan käyttökelpoisia pakkasista huolimatta. Timjamia, rosmariinia ja persiljaa.


Paistoin huoneen lämmössä tunnin lämmenneet lihat kuumalla pannulla nopeasti, samoin juureksiin otin pintaväriä. Laitoin lihat ja juureksen isoon pataan kaikkien mausteiden kanssa ja perään kaadoin kiehuvaa lihalientä.


Suurustuksen hoiti tomaattipyree. Pata oli uunissa 180 asteessa kolmisen tuntia. Na-mi. :)  


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Suunnittelutarveratkaisu

Jee, meille tuli postissa -- jotain. Iso nippu paperia ja positiivinen suunnittelutarveratkaisun päätös. Eli ei vielä rakennuslupa, mutta sitä kohti mennään. :) 30 päivää pitää odottaa, tuleeko valituksia, ja jos ei niin päätös on lainvoimainen ja rakennusluvan voi saada. Hirveän monimutkaisia nämä asiat tuntuu olevan... Se nippu paperia pitää vielä lähettää jonnekin ja kun määrätyt päivät on kuluneet, ne laittaa jonkun leiman kai ja lähettää nipun meille takas. No, meillä ei ole nyt kiire, päätettiin että rakennushommat alkaa ensi keväänä.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Koukuttava Pinterest

Tässä muutama viikko sitten kirjauduin Pinterestiin, ja mikä maailma siitä avautuikaan! ;) Koukutuin ihan välittömästi. Sieltä löytää kyllä hienoja ideoita tulevan kodin sisustusta ajatellen.



Marmori olisi hienoa keittiössä, miehen ylipuhuminen taitaa olla haaste...


Hienoja valaisimia löytyy joka lähtöön, kuparista tykkään :)



Maakuuhuoneeseen haluan rauhallista seesteistä tunnelmaa.


Tuo kuusikulmainen lattialaatta on ihana! Saunaamme tulee yksi seinä kokonaan lasia, tuollaiset lauteet sopisivat sinne.

http://www.pinterest.com/5cilla/pins/
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...